Lapsen silmin

Jää kasaantuu sinne mistä savun pitäisi nousta

Arkinen säe tässä elegiassa,
viesti katkenneesta ketjusta

Hämärä utu nousee lapsen silmiin
vaahto aallon ympärille
kissa nuolee pimeässä pentuaan

Palsamia hauraalle iholle,
sen me pesemme käsistämme aina uudestaan.

Tuulinen talo

Ikkunasta vetää

täytän ikkunalaudan kirjoilla

humina kulkee talon läpi

olen valveilla

tuulenpuuskissa

junat kulkevat talon läpi

ilmavirta koskettaa ihoani

kerrot, sinulla on

kaikki ja ei mitään

millä vain on merkitystä

talon läpi virtaa joki

jotain on vialla, ehkä muistini 

on oire jostakin

kysyn aina uudestaan ja

palaan aina uudestaan

Unettomuus

Ihmiset elävät ja kuolevat, lohdutan itseäni

kuu paistaa postiluukusta

siivet taipuvat, laita kiinni silmät

en koskaan lakkaa näkemästä metsää

Kaikki on unta

kana taapertaa pihan poikki,

unen ikkunalaudan alle

Järvelle

Mennä järvelle,

mennä katsomaan järveä.

Puut piirtävät maisemaan sielun.

Lohtuminttua ja toiveikkaita pieniä versoja.

Mieleni huone on puhdas kuin taivas,

hidas sade, sataa, sataa,

sataa aamulla uudestaan.

Järven muotoinen kaipuu

kuin ovi, vanhojen tarinoiden salainen tieto,

tervaa makeaa tervaa.

Siellä nukun vihreällä kankaalla

repaleinen polku,

yö putoaa pehmeäksi, läpikuultavaksi silmäksi.

Pieni hyönteinen

Verkon jäljet veden pinnassa

hiljainen kesäilta,  

vaalea kesäyö

iltaverkot 

tuoksuu nuotiolta

palaa kuin puuvene

hiljainen kesäaamu  

kauhea aamu

verkoissa upotettuja sydämiä

virheiden hulluus

vedenpinta, surullinen kartta

lehtien varjossa ja kivillä

pieni hyönteinen vapisee.

Hämärä hetki

Kuuntelen aamun alun ääntä

minun tyynyni

minun sänkyni

minun levottomuuteni

Hämärä hetki, ohut siivu indigotaivasta

muistikirjassa minun nimeni, kuva

muste paperia vasten, kirjoitan

Katuvalo heijastaa jotain kosteaa

tyhjä käytävä, tukahtunut ääni

loisteputken värinä kuin puistatus

 

Rantaviivaa pitkin selkeät männyt

hyppään kiveltä kivelle rannalla

vaellan tuskin näkyvissä mäntyjen keskellä