Myyttinen matka

Myytit, tarut ja kansansadut toistavat usein tyypillistä juonirakennetta, jossa sankari lähtee matkalle ja palaa takaisin muuttuneena ja viisastuneena. Matkan aikana sankari kohtaa apureita ja saa kenties jonkin apukeinon, esimerkiksi taikajuomaa tai miekan, jolla voi selvitä vaikeuksista tiukan paikan tullen. Tarujen maailmaan kuuluu myös syvin luola, manala, Mordor tai muu äärimmäisen pelottava paikka sekä erilaisia tulikokeita, joiden selvittämisestä seuraa palkinto.

Matkan kulkua voi tarkastella myös Aristoteleen Runousopin kautta. Elokuvissa ja tv-sarjoissa käytetty draaman kaari on tuttu myös matkailu- ja elämyspalveluiden tuottajille. Matkaan kuuluu kohottavia ja laskevia elementtejä ja lopun katharsis kertoo siitä, ettei matkaaja ole päästänyt itseään liian helpolla.

Matka ja tie ovat käsitteitä, joita käytetetään monissa kielissä ja kulttuureissa elämän ja elämisen metaforina. Alitajunta käsittelee myös matkustamista, sen myyttejä ja vertauskuvia unien avulla. Hyvin usein näen unta matkustamisesta. Käyn maissa, joissa en ole ennen käynyt. Kierrän maailman ympäri yhdessä yössä. Kaikki matkustustavat ovat tuttuja: olen käynyt avaruudessa ja matkustanut myös ajassa.

Unessa kaikkein paras tapa matkustaa unessa on lentäminen. Lentokonetta ei käytetä lainkaan, unissa lentäminen muistuttaa uimista. Siinä sukelletaan ilmaan, poljetaan jaloilla ilmaa, kunnes se kantaa, sitten vaan räpytellään menemään. Niin sitä avaruuteenkin pääsee leikiten.

Jotkut unet toistuvat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Näen unta kotikylästäni, joka sijaitsee Joensuusta etelään menevän rautatien varrella. Sieltä lähdettiin maailmalle ja Interraileille, kun olin nuori. Näen edelleen unia, jotka sijoittuvat samoihin kotimaisemiin, mutta ihmiset ovat vaihtuneet nykyisiksi tuttaviksi. Unessa kaikki on mahdollista, maalaiskylän palvelut ovat muuttuneet kokonaan. Unessa kotijärven rantaan saattaa lipua suuri kansainvälinen risteilyalus ja kotikylältä löytyykin huippuhotelleja, viehättäviä kahviloita ja jopa viinitiloja.

Näin keväisin näen unia kesäpaikastamme Pieksämäellä. Unessa matkustan sinne spontaanisti polkupyörällä tai uimalla. Suomen halki uiminen oli oikein mukava ja yhteisöllinen kokemus. Tieverkosto oli unessa muuttunut kanaviksi, joita pitkin me uimarit matkasimme helposti virran mukana. Kuten bussikuskeilla, niin myös meillä uniuimareilla oli tapana tervehtiä toisiamme vastaan tullessa nostamalla kättä pystyyn.

Löytyykö sinun matkoistasi sankarin myyttisen matkan aineksia tai noudatteleeko matkasi Aristoteleen draaman kaarta? Matkustatko sinäkin unissa?

Lukemista:

Joseph Campbell: Sankarin tuhannet kasvot (The Hero With a Thousand Faces, suom. 1992)

Ari Hiltunen: Aristoteles Hollywoodissa. Menestystarinan anatomia, 1999

Sirkka Selja: Valokuvaaja, proosarunoja, 1995

 

 

 

 

Mainokset

Budapest

Kesä 2017, olit vaikeasti tavoitettava. Muistan, että istuin kesämökin laiturilla toppatakki päällä ja odotin, että ilmestyisit. Olit varsin viileä ja vihmoit vettä aina kun oli tilaisuus. Enkä kerro tätä valittaakseni, vaan itse asiassa nautin virkistävästä viileydestäsi ja muistelin sitä kaihoten Budapestin matkalla elokuun alussa. Silloin tutustuin toiseen puoleesi, joka nimettiin Luciferiksi.

Asfaltti hehkuu ja luovuttaa hornamaista kuumuutta vielä monta tuntia sen jälkeen kun aurinko on laskenut. Mikään määrä juotavaa ei tunnu riittävän. Mikään vaatekappale ei ole tarpeeksi ilmava ja mukava. Ulkona on tukalaa kuin saunassa, sisätiloissa puhaltavat ilmastointilaitteet äärirajoilla. Näissä lämpövaihteluissa saa helposti flunssan, joku tolkku pitää olla ilmastoinnissakin. Ulkona kävely on mahdollista aamukuuden ja kahdeksan välillä. Muu aika menee selviytymiseen ja täsmäiskuihin paikkoihin, joihin pääsee ilmastoidulla ratikalla.

Kirjoitin vuosi sitten Budapestin joukkoliikenteestä. Liikenne on kattavaa ja toimii hyvin. Ratikat 4 ja 6 kehäbulevardeilla ovat parhaita. Jos myöhästyt yhdestä täpärästi, voit nähdä seuraavan tulevan jo ennen kuin ehdit kirotakaan. Ilmastointi on ihanaa helteellä, joten kehäratikalla matkustaa mielellään kaupunkia katsellen ilman märänpäätäkin.

Margit-saaren pysäkki osuu 4 ja 6 ratikoiden reitin varrelle. Saarelta löytyy varjoisia kävelyreittejä, jonne voi paeta hellettä. Tonavan tuuli saa välillä kuumuden tuntumaan siedettävältä.

Kävelin ”vahingossa” sadettajan alta.

Japanilaisessa puutarhassa on rehevää ja varjoisaa.

Margit-saarelta tullessa voi vaihtaa ratikkaan numero 2, joka kulkee Tonavan rantaa Pestin puolella Margit-sillan ja Petöfi-sillan väliä. Reitillä on sympaattisia vanhoja vaunuja, joissa ilmastointi hoituu ikkunoita avaamalla. Parlamenttitalon näkee ratikan kyydistä joka suunnalta. Sitten kannattaakin jäädä pois kyydistä ja laskeutua rantaan katsastamaan runoilija Attila Józsefin patsas ja Kengät Tonavan rannalla -muistomerkki.

Runoilijalla oli tapana istua Tonavan rannalla mietteissään.

Holokaustin pysäyttävä muistomerkki kertoo juutalaisten julmista teloituksista.

Linnavuoren Kalastajalinnake on Budapestin näköalapaikoista parhaita. Paikalla on maaginen tuntu varsinkin silloin, jos ennättää sinne aamulla kun vielä harva turisti on liikkeellä. Ratikan 4 ja 6 yhteinen päätepysäkki on Széll Kálmán tér, josta pääsee Linnavuorelle busseilla 16A ja 116.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Riika

Heinäkuun hiljaiselon aikana olen ollut mökillä ja tehnyt pari retkeä kotimaassa. Ilman erityistä ennakkosuunnittelua päätin kuitenkin käväistä Riiassa, jossa olen aiemmin käynyt vain kerran. Onko Riika liian lähellä, vai mikä estää käymästä siellä useammin? Edellisestä käynnistä on ehtinyt vierähtää jo kahdeksan vuotta, joten olin utelias näkemään, mitä Riikaan tätä nykyä kuuluu.

Mustapäiden talo ilman tavanomaista ihmispaljoutta. Aukio oli väliaikaisesti suljettu.

Kuvissa on rauhallinen tunnelma vaikka kaupunkikuvassa pisti silmään turistien määrän valtava kasvu. Se on lisännyt luonnollisesti myös hotelleja ja ravintoloita, joita vanhakaupunki oli tupaten täynnä. Hyörinä ja pyörinä sijoittui pääasiassa Raatihuoneentorin ympäristöön, joten vanhankaupungin laidoilla oli rauhallista.

Paikalliseen ruokaan tutustuminen on aina suuri nautinto ja huvi. Kauppahalli ja keskustori entisissä zeppeliinihangaareissa osoittautui  uskomattoman laajaksi ja ainutlaatuiseksi.

Vietimme hallin suojissa koko sateisen aamupäivän katsastamalla koko tarjonnan läpi ja ostamalla maistiaisia sieltä täältä. Varsinkin hallin kalaosasto on laaja, eksoottinen ja jännittävä. Latvilaiset käyttävät kalaa paljon ja monipuolisesti: tuoreena, kuivattuna, savustettuna, suolattuna ja säilykkeenä. Söin ikimuistettavaa kalaseljankaa yhdessä hallin pikku ravintoloista. Muista herkullisista paikallisista tuotteista jäivät mieleen kokonaisena säilötyt valkosipulit, suolakurkut, punaiseksi värjätty mausteinen kaali, tumma kuminaleipä, paprikalla maustettu juusto ja villisikamakkara.

Riian keskiaikainen vanhakaupunki on osa Unescon maailmanperintöluetteloa, mutta kaupunkikuvaa koristaa myös yli 800 jugend-rakennusta, joiden koristeissa on mielikuvitus laukannut.

Hitaan matkailijan kaupunkilomaan kuuluu olennaisena osana päämäärätön flaneeraus puisto- ja rantakaduilla. Baltian Pariisin laaja puistoalue vanhankaupungin ja uuden keskustan välissä on kauniisti hoidettu, viehättävä alue kanavineen ja istutuksineen. Daugava- eli Väinäjoki, sen ranta, sillat ja muistomerkit, on komea näky auringon laskiessa.

Majoituksen etsimiseen valtavasta hotellien ja huoneiden tarjonnasta kului muutama tovi. Löysin lopulta mukavan ja persoonallisen huoneiston vanhastakaupungista. Huoneisto oli sisustettu rustiikilla, keskiaikaisella meiningillä, mikä sopi hyvin vanhan talon ja naapuruston tunnelmaan. Sijainti oli todella kätevä vanhassakaupungissa lähellä kaikkia nähtävyyksiä, mutta hiljaisella kadulla, jossa ei ollut liikennettä eikä mitään häiriöitä. Erityisen mukava ele omistajalta oli tarjota ilmainen lentokenttäkuljetus mennen tullen. Tervetuliaisjuomana odotti mainiota latvialaista olutta.

Kauppahallin perusantimet sopivat hyvin huoneistomme pelkistettyyn ruokapöytään.

Pysäyttävä ghettomuseo holokaustin historiallisilla paikoilla.

Muut museokäynnit jäävät pakostakin seuraavaan kertaan. Maanantaisin ja tiistaisin monet museot ovat kiinni. Muutoin sateinen ja aurinkoinen Riian päivityskäynti oli onnistunut ja virkistävä.

 

 

 

 

 

 

Ruokamuistoja Montefeltrosta

Eräänä kauniina päivänä pysähdyimme syömään hotelli ja ravintola Lago Verdeen Pennabillissa. Paikka sijaitsee nimensä mukaisesti vihreän järven rannalla. Järveä reunustaa vehreä tammimetsä, jossa on varjoisia kävelypolkuja kuuman päivän vastapainoksi.

Ohuet tryffelilastut ja öljy viimeistelevät pastan taivaalliseksi.

Toiseen annokseen oli käytetty paikallista erikoisuutta, intensiivistä ja erittäin voimakkaan makuista luolajuustoa.

Vielä lihaa, kasviksia ja jälkiruuaksi omenastruudeli. Kaikki maistuu ensiluokkaiselta, vaikka pahin nälkä on jo taittunut. Lopuksi Lago Verden omistaja Riccardo tekee vielä espressot. Lago Verdessa kaikilla on kissanpäivät.

Rakastan ruokakaupoissa luuhaamista matkoilla. On ihanaa nuuskia valikoimaa ja ilahtua, kun löytää uusia ja yllättäviä makuja. Virpin ystävä Fabiano omistaa supermarketin Giardenieran kylässä Casteldelcissa. Poikkeamme ensin kaupassa ja menemme sitten Fabianon kanssa syömään.

Kaupassa poikkeaminen onkin italialaisen vieraanvaraisuuden ilmentymä. Meitä varten on valmisteltu yllätys: antipasti ja prosecco! Ilaria kaataa tervetuliaismaljat.

Tiesse Supermercaton iloinen porukka.

Italian ruokakulttuurin ylpeydet viini, öljy, kinkut, juustot ja makkarat ovat tarjottimella parasta laatua. Fabiano valmistaa itse säilykkeitä ja tuotteita omalla tuotemerkillä paikallisista aineksista. Näistä on syytä olla ylpeä. Pöydän oikeassa reunassa leipien päällä oleva tatti-tryffelilevite oli huikean herkullista.

Ajoimme syömään keskiaikaiseen Casteldelciin, joka on rakennettu tuttuun tapaan kukkulan huipulle. Paikallinen ravintola La locanda di Federico tarjoaa myös majoitusta. Ilta hämärtää ja viilenee, joten tuntuu mukavalta ja viihtyisältä istua katettuun pöytään takkatulen ääreen.

Juustojen ja kinkun kanssa tarjolla on tuoreita härkäpapuja ja paprikahilloketta.

Vastapaistetut piiraat ja bruschetta veivät kielen mennessään.

Tätä me tulimme syömään. Kevätkaunolakki eli  prugnole on alkukesän juhlittu herkku. Sieni tunnetaan myös eteläisessä Suomessa, mutta itse en itäsuomalaisena tunnistanut sitä. Sienen maku on mieto ja hyvin miellyttävä ja sitä voi käyttää pastaan sellaisenaan ilman esivalmisteluja, lisänä vain öljyä ja suolaa.

Italialainen illallinen on kiireetön yhdistelmä ruokaa, viiniä, hyvää seuraa ja tunnelmaa. Sellainen on koettava ainakin kerran, elämys jää mieleen ikuisesti.

Paikallista ruokakulttuuria on myös museoitu. Ylemmässä kuvasarjassa on oliiviöljyn puristukseen käytettäviä välineitä Monteronessa. Alemmassa vanha mylly ja leipämuseo Frontinossa.

Luolajuusto siinä möllöttää etualalla. Parhaat asiat syntyvät vahingossa. Tarinan mukaan juustot oli kääritty pähkinäpuun lehtiin ja piilotettu luolaan tunkeilijoilta. Sitten myöhemmin oli havaittu miten luolakypsyminen oli tehnyt juuston aromista entistä hienompaa. Luolajuustoja kypsytellään vain harvoilla paikkakunnilla, ja Montefeltron alue on niistä yksi.

Tunnelmia Sant’ Agata Feltriasta, joka on tunnettua tryffeliseutua.

Etanaveistos muistuttaa hitaasta matkailusta.

Italiassa nostetaan sienet kunniaan aivan eri tavoin kuin monessa muussa maassa. Suomessa arkinen ruokasieni voi olla Italiassa harvojen herkku. Sitten on vielä tryffeli, tuo sienten jalokivi. Tutustuin Sant’ Agata Feltriassa herkkukaupassa erilaisiin tryffelituotteisiin. Ostin mukaani tryffelijauhetta, koska se on kevyttä kuljettaa ja mahtui mukavasti käsimatkatavaroihin. Vaikka purkit oli pakattu muoveihin, jätin silti tryffelintuoksuisen vanan jälkeeni missä sen jälkeen liikuinkin. Kuvan tryffeliaarteet maksavat useita tuhansia kappaleelta. Onnellinen se sika, ken tuollaisen maasta kuoputtaa.

Hahmotin ruokakaupan tuoreista antimista Italian lipun värit.

 

Rakastu Someroon

”Olen vapaa bussi Tarvontietä kiitää
Kivi-Helsinki jää kauas kauas taa
Niin kuin lokki aion pohjoiseen mä liitää
Siellä Somero jo mua odottaa”

Tämän reissun alkuunpanija on Minna, jonka kanssa juttelin huhtikuussa Tampereen supermessuilla Someron osastolla. Sen lisäksi, että Someron osasto oli mielestäni messujen kaunein ja viihtyisin, iloinen ja innostunut Minna näytti minulle, miten paljon kiinnostavaa nähtävää Somerolla on.

Kuten Rauli Badding Somerjoen laulussa, otin bussin Somerolle, sain matkaseuraksi lukupiiriystävän Annamarin ja lähdimme yhdessä tapaamaan Minnaa ja tutustumaan Someron nähtävyyksiin, joihin meitä oli johdattamassa Someron virallinen opas Ensi Kulta.

Somero tarjosi parastaan heti alkajaisiksi. Menimme lounaalle Someron legendaariseen, 1961 perustettuun Jussin Baariin, jossa kolmannen polven yrittäjä Katri oli koonnut meille annokset paikallisilta tuottajilta.

Vasemmalta Minna Kari-Åberg, Jussin Baarin Katri Alanko ja Somero-opas Ensi Kulta. Takana olevassa valokuvassa näkyy Jussi Baarin pitkäaikainen isäntä, Katrin edesmennyt isä, jonka perintönä Katri vaalii vieraanvaraisuutta ja ammattitaitoa. Ravintola oli täynnä, pöydissä oli mukavaa puheensorinaa. Somerolaiset taitavat ulkona syömisen ja elämän nautinnot.

Vieläkin tulee vesi kielelle! Lautaselle oli koottu sikermä herkullista lähiruokaa ja luomua. Someron lihasavustamon suussasulavia kinkkuja, Kolatun juustolan ihania juustoja, täydellinen uppomuna oli Vaahteramäen Friida-ulkokanojen antia. Salaatissa oli Luomulandian makeita kirsikkatomaatteja ja mukana oli kuminalla maustettua Paijan tilan luomuleipää.

Kolatun brie-juusto mansikoilla ja granaattiomenalla höystettynä maistui kahvin kanssa ihanalta. Mieliinpainuvan ruoka- ja juttuhetken jälkeen suuntasimme yhteen Someron monista kartanoista.

Nostalgiaa Hovilan kartanossa

Hovilan kartanon navetan yläkerran Muistojen kultaa – nuoruuden hurmaa -näyttely on auki heinäkuussa to – su klo 12 – 15. Tähän näyttelyyn kannattaa varata aikaa ja lähteä mielellään usean sukupolven kanssa matkaan. Näyttely kirvoittaa muistoja ja tarinoita, etenkin kartanon emännän Arjan svengaavaa opastus oli eri metkaa! Saimme kuulla hupaisia ellei railakkaitakin muistoja 50- ja 60-luvun tapahtumista ja julkkiksista.

Retkueemme pysähtyy pikaisesti fiilistelemässä Badding-kioskilla ennen seuraavaa kartanokohdetta.

Kartanonrouvan kahvipöydässä

Härkälän kartanon ovella ei vielä arvannut, millaisen paratiisin tämä taidetta rakastava isäntäpari on rakentanut. Kartanon historia alkaa 1500-luvun lopulta ja jatkuu elävänä nykyäänkin. Sisustukseen on käytetty ikivanhaa ja tunnelmaan soveltuvaa uutta, jolloin kokonaisuudessa aikakaudet nivoutuvat yhteen.

Kartanon taidekokoelmien ja teemahuoneiden lisäksi katsastimme vaihtuvat kesänäyttelyt, joissa on nähtävillä 25.5.-10.8.2017:

Claude Weisbuchin grafiikkaa
Hattuneulat kautta aikojen -näyttely
Vanhanajan lelut -näyttely
Japanilaiset puupirroksia 150 vuoden takaa

Soili Suominen-Hurme ja Raino Hurme, Härkälän kartanon isäntäpari.

Härkälän kartano toimii juhlapaikkana ja majoitusta on tarjolla kartanon viehttävissä vierashuoneissa ja viihtyisässä puutarhahuvila Oxvillessa.

Muuhun sisustukseen ihmeen hyvin sopiva, paikallishistoriasta kertova enkelimaalaus on pelastettu roskalavalta Someron kirkon uudistusten jälkeen.

Pellavalakun makua Pellavakeskuksessa

Kuva: Pellavakeskus/Irma Mäkinen

Pellavakeskuksessa on saatavana kaikkea, mitä pellavasta voi valmistaa – ja lisäksi muita käsityötuotteita paikallisilta kädentaitajilta. Pellavakeskuksessa käynti oli hyvä muistutus siitä, että pellava on ollut äärettömän hyödyllinen kasvi suomalaisille kautta aikojen, ja ansaitsee nyt uuden kukoistuksen. Tekstiilien ja vaatteiden lisäksi hyllystä löytyi Elixin pellavarouheita, öljyjä ja ravintolisiä sekä pellavalakritsaa, josta tuli suosikkini. Pellavakeskuksen suoramyyntimyymälää hoitaa somerolainen osuuskunta Härkätien Tuottajat.

Somero sopii mitä parhaiten kesäiseksi Suomi-retkikohteeksi, kun mieli tekee maalle, meidän landelle (missä on kuitenkin kaikki palvelut lähellä). Tapahtumia järjestetään koko kesän ajan. Heinäkuun alun kohokohta on Suviheinäviikot , jolloin esillä on mm. musiikkia Rauli Badding Somerjoen ja Unto Monosen hengessä.

Yhteistyössä Someron Nostalgiaviikko 2017. Lämpimät kiitokset Somero-päivästä, Minna ja Ensi!

 

 

 

Dekkariviikon kirja

Blogeissa on vietetty tällä viikolla Kirja-Suomi 2017 -hankkeen kuudetta teemaviikkoa Dekkariviikkoa.  Huomasin juuri sopivasti suosikkidekkaristini Fred Vargasin viimeisimmän suomennoksen ilmestyneen. Marja Luoman suomentama Neptunuksen sauva on järjestyksessä neljäs yhdeksästä Jean-Baptiste Adamsberg -kirjasta ja se on jäänyt aikaisemmin jostain syystä suomentamatta.

Fred Vargasin kirjoissa saa mukavan nojatuolimatkan Pariisin tunnelmaan. Vargasin tai oikeastaan Adamsbergin Pariisi sulkee sisäänsä 13. kaupunginosan poliisipiirin, elämää nähneet kapakat, joissa poliisit ja toisinaan myös epäillyt kohtaavat.

Pariisin tapahtumien lisäksi kirjoissa kuljetaan yleensä jollekin matkalle. Neptunuksen sauva vie tutkijaryhmän Quebeciin DNA-profiloinnin koulutukseen. Kirjan alussa Adamsbergin alitajunnasta nousee muistoja, jotka aiheuttavat hänelle fyysisiä pahoinvointikohtauksia. Muistojen lähde on ammoin kuolleeksi luultu hirviömäinen murhaaja, jonka takia Adamsberg joutuu itse epäiltyjen kirjoihin.

Rikostutkimus ja matkakertomus, eikä siinä vielä kyllin! Adamsbergin matkassa mieli kohoaa vaeltamaan vapaita ja hyväntuulisia reittejä pilvien tavoin puunlatvojen yläpuolella. Eksentrisen poliisipäällikön avuja rikostutkimuksessa ovat intuitio ja herkkyys, mikä näyttäytyy kuivien tosiseikkojen sivuuttamisessa ja tavassa piirrellä paperille ajatuksissaan. Adamsberg on koonnut ympärilleen kiinnostavan ryhmän työtovereita. Sen lisäksi Adamsbergin vastustajatkaan eivät ole rikollisten joukosta niitä tavallisimpia, vaan suorastaan yliluonnollisen inhottavia.

Kammottavista aiheistaan huolimatta Vargasin kirjat ovat jollain tavalla hyvin viehättäviä. Lukeminen on paradoksien juhlaa: kepeää vaan ei heppoista, painavaa mutta ei raskassoutuista, tuttua mutta joka kerta yllättävää. Sitä haluaa ahmia mutta myös maistella viivytellen. Suosittelen kylmästi Neptunuksen sauvaa riippukeinuun ja merenrantaan kiireettömäksi kesälukemiseksi.

Tankki täyteen Krapin kesäteatterissa

Se äärimmäisen yksinäinen huoltoasema oli vaan visio, että tällaiselta Suomi näyttää: sinne ei pääse päätieltä.
-Neil Hardwick

Emmi tarjoilee Sulolle dieettipihviä – kuva Jussi Virkkumaa

Keski-Uudenmaan teatteri on valinnut Suomi 100-juhlavuoden esitykseksi version Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen käsikirjoittamasta tv-sarjasta Tankki täyteen. Näytelmä esitetään Krapin kesäteatterissa, Rantatie 2,  Tuusula.

Käsikirjoitus Neil Hardwick ja Jussi Tuominen
Ohjaus ja sovitus Milko Lehto
Puvustus ja lavastus Heini Maaranen
Tekniikka Saku Tamminen
Valokuvat, graafinen ilme ja teaser Jussi Virkkumaa
Järjestäjä Kasper Kaijanen
Sulo Vilén Jarkko Pajunen
Emmi Vilén Sanna Saarijärvi
Muissa rooleissa Seppo Halttunen, Anna-Leena Sipilä, Inka Kallén, Johannes Korpijaakko, Kalle Tahkolahti ja Heini Inkeri

Neil Hardwick on luodannut suomalaisuutta syvältä sijoittaessaan tapahtumat syrjäiselle huoltoasemalle. Alkuasetelma on peräti huolestuttava. Huoltoasemalla ei käy asiakkaita, perheen toimeentulo on vaarassa. Syrjäseudulla lapsuuden ja nuoruuden viettäneenä osaan samastua varsinkin Juhanan turhautumiseen. Siellä he ovat nalkissa, pois ei pääse, kun ei edes linja-autoja kulje.

Huoltoasemalle mahtuu monta tarinaa. Yksi niistä on Juhanan kasvutarina: joskus on vain lähdettävä tansseihin ja tehtävä kaikki, mistä äiti on varoittanut. Emmi suunnittelee piispan ja maaherran vierailun tuovan kunniaa hänelle ja huoltamolle. Sulo on optimistisuudessaan vertaansa vailla. Hän jaksaa uskoa halvalla ostamisen vielä jonain päivänä kantavan hedelmää.

Juhana tarttuu pulloon – kuva Jussi Virkkumaa  

Emmi haluaisi pitää tilanteen hallinnassa, komentelee, hallitsee ja julmistelee. Juhana hermostuu aika ajoin, ja raivoaa kuin teini, vaikka on aikamies. Sulo kannattelee Emmin raivoa kuin lastua lainehilla ja puuhastelee vapaa-aikanaan salapoliisitarinansa kimpussa. Ja vaikka päätieltä ei pääse huoltamolle, Sulolle tie on kuitenkin ihan lähellä, vain ojan ja pellon takana.

Reinikainen on tarinan humoristinen hahmo, joka saapuu vissytilauksineen milloin vikittelemään baariapulaista Ullaa, milloin pelastamaan tilanteen, milloin taas sekoittamaan sitä entisestään.

Sulo ja Reinikainen syventyneinä dekkarin juonen suunnitteluun – kuva Jussi Virkkumaa  

Lavalla näytetään 70-luvun huoltamon ajankuvaa jukebokseineen, pappa-Tuntureineen ja oransseine muovituoleineen. Näytelmää kommentoi kreikkalaisen kuoron tavoin kolme Hannu Karpo -henkistä karvahattupäistä selostajaa, jotka lietsovat jännitystä 70-luvun tapahtumaköyhyyteen. Näytelmä on ilahduttava kuin halkopinon piilopullo ja saa lopuksi hytkymään Baccaran tahtiin.

Näin esityksen pressilipulla bloggaaja- ja lukupiiriystäväni Virpin kanssa. Virpin kirjoitus esityksestä on luettavissa Elämä on ihanaa -blogissa.

 

Sestinon Venus ja muita ihmeitä

Sestino on pieni, alle 1400 asukkaan kunta Arezzon maakunnassa Toscanassa.  Sestino oli ollut pitkään asuttuna jo ennen roomalaisten valtakautta. Roomalaiset alkoivat rakentaa paikalle suurta kaupunkia, ja tämän aikakauden historiaa voi ihailla Antiquarium National -museossa.

Sestinon Venus on toiminut roomalaisen kylpylän suihkulähteenä

Hautatemppeli Keisari Augustuksen ajalta on Sestinon merkittävin löytö.

Patsaiden marmori oli tuotu Kreikasta.

Hautatemppelin koristeellisina yksityiskohtina on lehviä ja rypäleitä. Antiikin ajan symboliikka on sittemmin siirtynyt myös kristinuskoon.

Jotkut reliefeistä kuvaavat varhaiskristittyjen vainoja.

Marcus Aureliuksen patsaasta on jäljellä enää jalka.

Sestinon San Pancrazion kirkon vanhin osa on roomalaisajan rakenteita, kirkossa on esillä myös muistolaattoja ja kirjoituksia.

Monterone on hämmästyttävän hyvin säilynyt keskiaikainen linnakylä Sestinossa.

Monteronessa pidetään vuosittain juhla leivän, suolan ja viinin kunniaksi. Silloin pienen kylän väkiluku monisatakertaistuu ainakin hetkeksi.