Sienestäjän katse

Maisemahaukan katse muuttuu syksyn tullessa sienestäjän katseeksi. Kaikkialla katseeni väijyy sopivia maastoja, kiinnittyy keltaisiin läikkiin: onko siellä pudonnut lehti vai kantarelli?

Suosikkisieneni on herkkutatti, voitatteja ja punikkitatteja en jätä myöskään metsään. Tattikeitto on saanut paikan perheeni joulupöydässä.

Opin sienestyksen jo lapsena äitini kanssa. Pohjois-Karjalan metsissä muhi yleensä niin hulppea sato, että sieniä riitti myös myyntiin. Eräänä hyvänä sienisyksynä sain kerralla 500 markkaa, mikä oli huima ansio 12-vuotiaalle. Sijoitin rahan vakosamettifarkkuihin ja permanenttiin.

Nykyään sienten sivutuotteena saan monipuolista liikuntaa epätasaisessa maastossa, iloa eri lajien tunnistamisessa ja jokaista aistia hivelevän metsäkokemuksen. En osaa erotella, mikä näistä on kaikkein arvokkainta.

5014573849_bcbf05551c_c

 

Suomalaisen ruuan pakko

Järvi-Suomessa kyläkaupan kalatiskissä myydään vain Norjan lohta. Kylän ainoa ravintola luottaa amerikkalaiseen ruokaperinteeseen. Ravintola, jossa muistini mukaan tarjottiin ammoin karjalaista pitopöytää, on nykyisin italialainen trattoria.

Mökkipaikkakunnille vaeltaa näin kesällä meitä entisiä maalaisia, jotka ovat saaneet ruokamuistonsa lähiruuasta luontaistaloudessa. Oli paistettua muikkua ja savukalaa, nokkoslettuja ja kotona leivottua leipää, tattikeittoa ja kantarellimuhennosta. Maalaistalon pihapiirissä tuoksuivat raparperi ja herukkapensaat, kasvimaalta sai kerättyä hetkessä kesäkeiton ainekset ja leivän päälle retiisiä ja salaatinlehtiä. Olen jyrkästi sitä mieltä, että näiden ruokien saanti pitää heti turvata. Nyt sitä muikkua tiskiin!

110902592_10223554540915353_3088980185097662259_n

Helsingistä

Lähden Helsingistä aamupäivällä. Matkustan ratikalla, junalla ja bussilla. Loppumatka sujuu kävellen. Illansuussa saavun perille, laitan repun pykälään, riisun vaatteet ja hyppään suoraan uimaan. Mökki on sisältä viileä. Nukahdan kesken äänikirjan.

Pitsireunoja

– Minkähän takia ensimmäinen lettu aina epäonnistuu, mietin ääneen kun paistan mökillä lettuja avotulella.

Ensimmäisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen letuista tulee juuri sellaisia kuin haluan, ohuita, rapeita, pitsireunaisia.

– Ehkä olet vaan liian kärsimätön, lapsi toteaa.

Pyyhin käteni pyyhkeeseen, jossa on mummoni nimikirjaimet. Meillä on suvussa käsityön mestareita monessa polvessa sekä äidin että isän puolelta. Minä olen vain välinputoaja, olen liian kärsimätön käsitöihin, sanaristikoihin, palapeleihin, marjanpoimintaan. Saatan olla jopa niin kärsimätön, etten jaksa odottaa letun paistumista.

Mummoni viljeli pellavaa, korjasi sadon, laittoi langoiksi. Minä käytän niistä langoista tehtyjä liinoja ja pyyhkeitä niin kauan kuin ne kestävät ja harjoittelen hitautta ja kärsivällisyyttä.

272523_2205061089773_2188053_o107806249_10223497446808036_8248738067191183885_n

 

Sinä pieni urhea nainen

Sataa ja tuulee. Lämmitin saunan, kylvetin itseni. Uimavesi on lämpimämpää kuin ilma.

Sytytän kynttilän. Saunan lämpö on levinnyt pirttiinkin. Kuuntelen sateen ropinaa ja jazzia. Lempikirjat odottavat avaamista.

Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin. Tulee mieleen Eeva Kilpi.

Lähtöpäivänä

Olo on alakuloinen ja ankea. Kuin olisi yksin suurella koulun pihalla pureskelemassa hupparin narua.

Mitään lohdullista lukemista ei tähän oloon tahdo löytyä. Mutta sitten käteen eksyy lapsuuden lempikirja, jonka jokaisen lauseen osaa ulkoa, ja jokainen kuva on piirtynyt muistiin.

Mökkikirjoja

Olen kartuttanut mökkikirjastoa tänä kesänä pääasiassa kirjastojen poistokirjoista. Joukossa on runokirjoja: Arja Tiaista ja Jyrki Pellistä. Novelleja: Katherine Mansfieldia ja Raija Siekkistä. Romaaneja: Anne Tyleria ja Eeva Tikkaa.

Yhteistä näille kaikille poistokirjoille on varmaankin se, että ne eivät ole juuri tällä hetkellä haluttuja tai puhuttuja. Minulle nämä kirjailijat ovat tärkeitä ja rakkaita vuosien varrelta. Ne sopivat hyvin luettaviksi uudestaan täällä kiireettömässä rauhassa luonnon keskellä.

Vanamo kukkii

Ensin tunnen tuoksun. Se on muuttunut viime käynniltä. Päivänpaahtaman neulaspeitteen tuoksuun on sekoittunut aavistus hienoa kukkaistuoksua, jota ei voi verrata mihinkään parfyymiin.

Kukat eivät erotu silmään nopealla vilkaisulla. Ei ennen kuin kävelen ohi kolmatta kertaa, huomaan kalpeanpunertavan, hennon kukan. Ja toisen, ja kolmannen ja kauempana koko mättään. Vanamo kukkii.

Aamukahvi laiturilla

Mistään niistä kasseista ja nyssäköistä, joita mökille on kannettu, ei ole mitään lohtua. Ei, kahvipurkkia ei löydy mistään. Ilman aamukahvia laiturilla päivä on pilalla. Viimeinen paniikinomainen etsintä tuottaa tuloksen. Tavaratilaan on hautautuneena vielä yksi kassi, jossa piilee kaivattu purkki.

Pitkä ja rauhallinen kahvihetki. Tyyni järvi, perhoset ja sudenkorennot. Lintujen moniääninen konsertti.

Radio kertoo, että tänään vietetään luonnonkukkien päivää, ja se sopii hyvin päivän ohjelmaan.

Odotusta

Sateen jälkeen maisema on kirkas ja värit ovat voimistuneet. Odotus polttelee ja tuo mieleen muiston vuosien takaa.

On myöhäinen loppukesän iltapäivä, jolloin ilma enteilee muutosta. On kuuma, ilmassa on aavistus nousevaa tuulta, pilvet ovat matalalla, taivas on mudan värinen, valo on keltainen.

Kävelen äitiä vastaan peltojen halki, ison kuusen luo. Äiti on tulossa kaupungista, hymyilee kun tavataan.

En ole enää sen ikäinen, että juoksisin äitiä vastaan tai kärttäisin tuliaisia. Olen isompi, jo teini-ikäinen. Sen ikäisenä lapsuus ja aikuisuus vuorottelevat. Isompikin lapsi tarvitsee joskus huomion ja haluaa olla ensimmäisenä vastassa.

Näyttää siltä, että yksinäinen joutsen on löytänyt seuraa. Minä odotan perhettäni luokseni.