Jää kasaantuu sinne mistä savun pitäisi nousta
Arkinen säe tässä elegiassa,
viesti katkenneesta ketjusta
Hämärä utu nousee lapsen silmiin
vaahto aallon ympärille
kissa nuolee pimeässä pentuaan
Palsamia hauraalle iholle,
sen me pesemme käsistämme aina uudestaan.
Kuulen saranoiden naurua,
kuvittelen lohduttajan tarinoita
oven turvaa, jalanjälkiä lumessa
talon ympärillä,
ikkunan surupieliä
Ikkunasta vetää
täytän ikkunalaudan kirjoilla
humina kulkee talon läpi
olen valveilla
tuulenpuuskissa
junat kulkevat talon läpi
ilmavirta koskettaa ihoani
kerrot, sinulla on
kaikki ja ei mitään
millä vain on merkitystä
talon läpi virtaa joki
jotain on vialla, ehkä muistini
on oire jostakin
kysyn aina uudestaan ja
palaan aina uudestaan
Ihmiset elävät ja kuolevat, lohdutan itseäni
kuu paistaa postiluukusta
siivet taipuvat, laita kiinni silmät
en koskaan lakkaa näkemästä metsää
Kaikki on unta
kana taapertaa pihan poikki,
unen ikkunalaudan alle
Aamuhämärä
on liian kevyt
ja päättyy jo aamunkoitteessa
Varjo lattialla auringonlaskun aikaan
ja hämärä alkaa taas
Koska täällä sataa
Ei ole melankolisia sateita
on vain hauskaa
mennä ulos
Heräävä sade
valoa, sateen varjo
kaukainen tunne
keväästä, ohut laulu
katto, taivas ja linnut
Vetinen pilvi
varjot ja vuorijono
siristetyt silmät
nojaa taaksepäin
maalaa nämä vuoret siniseksi
hitaasti virtaava joki
silta varjostaa kaikkea
niin pieni silta
Mennä järvelle,
mennä katsomaan järveä.
Puut piirtävät maisemaan sielun.
Lohtuminttua ja toiveikkaita pieniä versoja.
Mieleni huone on puhdas kuin taivas,
hidas sade, sataa, sataa,
sataa aamulla uudestaan.
Järven muotoinen kaipuu
kuin ovi, vanhojen tarinoiden salainen tieto,
tervaa makeaa tervaa.
Siellä nukun vihreällä kankaalla
repaleinen polku,
yö putoaa pehmeäksi, läpikuultavaksi silmäksi.
Verkon jäljet veden pinnassa
hiljainen kesäilta,
vaalea kesäyö
iltaverkot
tuoksuu nuotiolta
palaa kuin puuvene
hiljainen kesäaamu
kauhea aamu
verkoissa upotettuja sydämiä
virheiden hulluus
vedenpinta, surullinen kartta
lehtien varjossa ja kivillä
pieni hyönteinen vapisee.
Kuuntelen aamun alun ääntä
minun tyynyni
minun sänkyni
minun levottomuuteni
Hämärä hetki, ohut siivu indigotaivasta
muistikirjassa minun nimeni, kuva
muste paperia vasten, kirjoitan
Katuvalo heijastaa jotain kosteaa
tyhjä käytävä, tukahtunut ääni
loisteputken värinä kuin puistatus
Rantaviivaa pitkin selkeät männyt
hyppään kiveltä kivelle rannalla
vaellan tuskin näkyvissä mäntyjen keskellä
