Ihanimpien kirjojen hylly

Luin tänään Sirpa Kähkösen kolumnin Joutilaan mietteitä Suomen Kirjailijaliiton sivulta.  Sirpa Kähkönen kertoo, mitä hänen ihanimpien kirjojen hyllynsä sisältää. Lukiessa mieleni teki koko ajan huutaa MINÄ MYÖS! MINÄ MYÖS! Päätin sitten kuitenkin etten huuda vaan kerron kirjoittaen oman hyllyni helmet.

Sirpa Kähkösellä on ihanimpien kirjojen hyllyssä suurimmaksi osaksi runokokoelmia (minulla myös!). Yoshida Kenkōn Joutilaan mietteitä (minulla myös!). Eeva Liisa Mannerin Tämä matka (minulla myös!).

Minulla on ihanimpien kirjojen hyllyssäni lisäksi Leena Krohnin Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia, Yoshimoton Bananan Kitchen, Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia, Katherine Mansfieldin Puutarhakutsut, Anita Loosin Herrat pitävät vaaleaverisistä, Saila Susiluodon Huoneiden kirja, Petri Tammisen Muistelmat, Ryokanin Suuri hupsu, Elisabeth Bishopin Matkakysymyksiä, kaikki Tuomas Anhavan suomentamat japanilaisten runojen kokoelmat ja paljon muuta.

Nämä ovat ajattomia kirjoja, joihin ei koskaan kyllästy, joista voi lukea aina uudestaan tuttuja, ihania, lohduttavia sanoja.

1939505_10203582624429923_1339982334_o7064798381_b470855172_c

Mika Waltari Kotorissa

Mika Waltari kertoo käynnistään Kotorissa eli Cattarossa, kuten paikan italiankielinen nimi kuuluu, kirjassaan Yksinäisen miehen juna, joka ilmestyi ensimmäinen kerran vuonna 1929.

Waltari valmistelee pitkää junamatkaansa Berliinin, Wienin, Budapestin, Belgradin ja Sofian kautta Konstantinopoliin saakka ja keskustelee ennen lähtöään uskotun perheystävän kanssa. ”Ota irti kaikki, mitä saat”, tämä kehottaa. ”Ja ehdottomasti käy Dalmatiassa, Cattarossa, – et tule katumaan sitä. ”

Konstantinopolista Waltari ottaa laivan Italiaan ja viipyy siellä jonkin aikaa jokseenkin ikävystyneenä. Italian Barista hän matkustaa laivalla Adrianmeren yli Ragusaan, nykyiseen Dubrovnikiin, ja siivittää matkaansa muistoilla juhlista kotimaan kirjailijapiireissä. Lauri Viljanen on jossain juhlien aamuöisillä jatkoilla lausunut runon:

”…on maailma kallio hopeainen,
jota vastaan kaipuuni verisnä lyö,
oli Ragusan aamu, oi Benareen yö!
Lemu jasmiinin tulvii mun vierelläni,
miten kauneus raatelee sydäntäni.

Ragusasta Waltari ottaa osaa autoretkeen, jonka päämääränä Montenegro.

”Cattaron lahdeke on suunnattoman suuren apilanlehden muotoinen, – saamme toista tuntia ajaa sen rantaa pienten raunioituneitten kaupunkien ohi, jotka ovat täynnä itävaltalaisten vanhoja kesäasuntoja…Suurimman lahden pohjukassa on Cattaron kaunis, vihreä ja sammalruskea kaupunki, jonka yläpuolella riippuvat Montenegron vuoret yli kahden kilometrin korkuisina…Pieni linnoitus on takertunut sammaltuneena vuoren rinteeseen kaupungin yläpuolella.”

Mika Waltarin lyhyet muistiinpanot Kotorista ovat mielenkiintoinen pieni hyppäys Montenegron turismiin ja historiaan. Historia onkin huima: Kotor kuului ensin Rooman valtakunnan Dalmatian provinssiin, sitten valloittajina vuorottelivat Serbia, Venetsian tasavalta, ottomaanit, Itävalta, Italia ja Itävalta-Unkari. Waltarin aikana 1920-luvulla alue kuului Jugoslavian kuningaskuntaan. Harmi vaan, että Waltarin automatkasta suuren osan vie saksalaisten turistien saituuden ja huonon käytöksen paheksuminen.

WHATSAPP IMAGE 2018-10-27 AT 15.04.07

 

Kodikkaasti Montenegron Kotorissa

Maisemahaukka on saapunut Kotoriin! Mustat vuoret lahden ympärillä ja kaunis turkoosi meri houkuttelivat meidät tänne. En malta odottaa että pääsen kiipeämään linnoitukselle katsomaan lahtea ylhäältä päin. Onneksi ehdimme nousta ihastelemaan näköaloja heti saavuttuamme, sillä sade saapuu pian.

On lokakuun loppu ja sää on kesäisen lämmin, mutta loputtomalta tuntuvat sateet alkavat pian sen jälkeen kun saavumme kaupunkiin. Pidämme sadetta vanhankaupungin harmaakivisten talojen kujilla ja pistäydymme välillä syömään ja juomaan.

Risteilyalukset tuovat massoittain turisteja joka päivä Kotorin kaduille. Unescon maailmaperintökohde on saanut varoituksen liian nopeasti kasvavasta turismista ja kiivaasta modernista rakentamisesta. Perinteinen maisema ja rakennukset eivät kestä holtitonta turismin kasvua, ja silloin myös maailmanperintöstatus on vaarassa.

Vanhankaupungin keskiaikainen tunnelma on kuitenkin nautittavaa ja sesonki on lopuillaan, joten hiljaisia hetkiä löytyy. Kierrämme matkamuistokaupat kaukaa ja saamme terasseilla aina saman kissaperheen seuraksemme.

Pari yritystä vanhankaupungin ravintoloissa saa meidät etsimään ruokapaikkoja muurien ulkopuolelta. Ruoka on melko mitäänsanomatonta. Lihakaupan ja kansankuppilan yhdistelmää muistuttavat grillit koituivat onneksemme. Tarjolla on erilaisia kokoonpanoja lihaa ja kasviksia ja lopputulos oli tuore, konstailematon ja maukas.

WHATSAPP IMAGE 2018-10-26 AT 18.19.32WHATSAPP IMAGE 2018-10-27 AT 15.04.07(1)WHATSAPP IMAGE 2018-10-27 AT 15.04.45

44852342_10217842641841446_1702080760422334464_n44868773_10217842644681517_1154391689092136960_n45129823_10217866548559099_128882330646347776_n

159

Meren kuuntelua pimeässä

Kirjoitin aiemmin Ylen Äänien ilta -sarjasta, jossa kuunneltiin myös matkoilta tuttuja toiveääniä. Ohjelman ensimmäinen toive oli meren ääni, jonka toivoja muisti kuulleensa paksun sumun läpi, näkemättä merta lainkaan.

Kävelen joka päivä meren rantaan. Yritän ehtiä kävelylle valoisan aikaan, mutta mitä kauemmas syksyyn käydään, sitä pimeämmäksi tie käy. Jossain vaiheessa huomaan, että pimeällä meren ja aaltojen vaikutelma on erilainen. Lähestyn rantaa, aaltoja ei näy, mutta niiden ääni kuuluu voimakkaampana kuin valoisalla, mikä on  ihmeellinen kokemus.

Toivottavasti meri ei jäädy vielä pitkään aikaan ja aaltojen kuunteluiltoja on vielä jäljellä.

yökuva

Lukuelämykset vuonna 2019

Olen aina tekemässä listoja. Listojen laatiminen liittyy yleensä tekemättömiin asioihin, joihin yritän saada listoilla jotain tolkkua. Listoilla ei saa vähennettyä stressiä, ainoastaan asenteen korjauksella saattaa saada muutosta aikaan. Olen päättänyt muuttaa asennettani sallivampaan ja positiivisempaan suuntaan. Lopetan listojen laatimisen tekemättömistä asioista ja alan tästä lähtien tehdä listoja siitä, mitä olen saanut aikaan.

Luettujen kirjojen listaamiseen hyvä tapa on Goodreads, josta pystyn tarkistamaan tämän vuoden parhaiten mieleen jääneet lukukokemukset. 

Katriina Huttunen: Surun istukka. Nainen elää surun keskellä tyttärensä itsemurhan jälkeen ja käy läpi vaikeita tunteita rehellisesti ja lohduttomasti.

Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja. Luin kesällä koko sarjan peräjälkeen, kirjat osuivat hyvin Norjan-matkani yhteyteen. Mielestäni mielenkiintoisinta antia olivat kirjailijaksi kasvamisen ja kirjoittamisen vaikeuden kuvaukset.

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija. Pidän hyvin paljon Mazzarellan esseistisestä tyylistä ja kirjallisuusviittauksista, jotka laittavat lukiessa aivot myhäilemään ja ajatukset liikkeelle.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 1 ja 2. Elämän juhlaa ja nurjaa puolta omintakeisen kertojan matkassa.

Silvia Hosseini: Pölyn ylistys. Kiinnostava lukukokemus epätavallisista aiheista. Kirjoittaja sanoo hakevansa lohdutusta huonoudesta, minulle jäi mieleen maininta pienistä ohikiitävistä onnen hetkistä.

Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat. Kissan näkökulmasta kerrottu pieni tarina on yllättävä ja koskettava.

42094304485_ec201c2931_c025

Krakovan kaupunkinäkymiä

Krakovan hyvin säilynyt keskiaikainen vanhakaupunki oli mukana heti ensimmäisten joukossa, kun Unesco valitsi ensimmäiset maailmanperintökohteet vuonna 1978.

42899435210_9cb43c5da1_c

Mariankirkko ja sen eripariset tornit.

44660137602_9b4ab66e62_c

Laajassa Sukiennice-verkahallissa on museo, ravintola, kahvila sekä matkamuistomyymälöitä. Sisäänkäynnissä yksityiskohdat pysäyttävät katsomaan tarkemmin.

44660138152_c0e5c24f77_c44646574392_9b0381d2c0_c

Igor Mitoraj’n patsas Eros Bound

44646711752_0fde3cc9bd_c

Vaeltaminen Kazimierzin kaupunginosassa osoittautui kiinnostavaksi. Täällä yhdistyy alueen juutalainen historia ja moderni kaupunkikulttuuri.  Syömään ja kahville pysähtyminen on vaivatonta ja mukavaa; ravintoloita ja kahviloita löytyy joka makuun.

44660147832_18cab2343f_c30838517918_6c2df40f15_c29772282757_90d142ee6d_c42899448300_aac1a5c43c_c43800079235_71f1014a1c_c

Minulla oli matkakirjana Ihmisiä sillalla, kokoelma Wisława Szymborskan runoja. Nobel-palkittu runoilija asui Krakovassa lähes koko elämänsä.

Szymborskan kootuista tulee aina mieleeni kaksi erityistä runoa. Kissan omistajat ymmärtävät ensimmäisen täydelleen, toinen on romantikkojen ja haaveilijoiden mielissä totta.

Kissa tyhjässä talossa

Kuolla – näin ei kissalle tehdä.
Sillä mitäpä tekemistä kissalla on
tyhjässä talossa?
Teroittaa kynsiä seinään.
Kyhnätä sohvan välissä.
Niin kuin mikään ei olisi muuttunut,
mutta kaikki on kuitenkin erilaista.
Niin kuin mikään ei olisi siirtynyt,
mutta kaikki on kuitenkin levällään.
Eikä lamppu pala iltasella.

Portaikosta kuuluu askelia,
mutta ei hänen.
Käsi, joka laittaa kalan lautaselle,
ei sekään ole sama.

Jokin täällä ei ala
tavalliseen aikaan.
Jotain täällä ei tapahdu,
niin kuin pitäisi.
Joku täällä eli ja oli,
katosi sitten äkkiä
ja sinnikkäästi ei ole missään.

Joka kaappiin on kurkistettu.
On juostu pitkin hyllyjä.
On tunkeuduttu maton alle ja varmistettu.
On jopa rikottu käskyä
ja revitty sanomalehti.
Mitä muuta tässä voi tehdä.
Nukkua ja odottaa.

Kunhan hän vain tulee takaisin,
kunhan näyttää naamansa,
saa kyllä tuta,
että näin ei kohdella kissaa.
Häntä kohti tullaan
niin kuin ei huvittaisi,
vähitellen,
sangen loukkaantunein tassuin.
Ei mitään kehräämistä loikkimista alkuun.

Wisława Szymborska, suom. Jussi Rosti


Rakkautta ensisilmäyksellä 


He olivat molemmat vakuuttuneita
että heitä yhdisti äkillinen tunne.
Kaunista moinen varmuus,
mutta epävarmuus vielä kauniimpaa.

Heistä tuntuu että kun he eivät olleet tutut
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
joissa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten.

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista –
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin ”Anteeksi” tungoksessa?
”Väärä numero” kuulokkeessa?
—    Mutta  tiedän kyllä heidän vastauksensa.
—    Ei, eivät he muista

He hämmästyisivät kuullessaan
että jo pitemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan on lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden puistossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen.
Matkalaukut säilytyksessä vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen pois pyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.

Wisława Szymborska, suom. Martti Puukko ja Jarkko Laine

Kumtähden kenttä

Kumtähden kenttä eli Hämeentien ja Kustaa Vaasantien väliin sijoittuva puisto on ollut peruskorjauksessa puolisen vuotta ja nyt avattu jälleen käyttöön.

Alueen käytön perinne ulottuu 1800-luvulle, jolloin ylioppilaat alkoivat pitää Kumpulan kartanon mailla sijaitsevalla niityllä kevätjuhlia Kukan eli Floran päivänä 13.5. Vuoden 1848 juhla jäi historiaan, koska silloin Maamme-laulu esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti. Puistossa on Maamme-laulun satavuotisjuhlaan valmistunut muistomerkki. Liuskekivillä päällystetyssä muurissa on Viktor Janssonin pronssisiin medaljonkeihin ikuistettu Floran päivän 1848 sankarit Topelius, Runeberg, Pacius ja Cygnaeus.

Puiston nykyinen suunnittelu on peräisin 1940-luvulta. Maisemaan kuuluu puoliavoin nurmialue ja puustoinen rinne. Puistossa on edelleen paljon kaupunginpuutarhuri Bengt Schalinin alkuperäisiä 40-luvulla istutettuja puita ja kasveja: syreeneitä, vaahteroita, lehmuksia, tammia, vuorijalavia, saarnia, poppeleita ja vaaleanpunainen ”Toukoniitty”-pensasruusu.  

Korjauksen ajan puisto on ollut suljettuna, ja huomaan, että minulla on ollut ikävä puistossa kävelyä. Minulla on ollut tapana kiertää päivittäin puiston kautta ja kulkea ikään kuin sen ääriviivat ympäri. Vanhojen puiden lehvästö suojaa sateelta ja auringonpaisteelta. Puiston metsäisessä osassa oli villiintynyttä ryteikköä, mutta nyt puita on karsittu. Joulukuun alussa puisto näyttää vielä alastomalta lehdettömine puineen. 

Puistossa pitää olla nimensä mukaisesti puita. Pidän paljon puiston nurkan metsäisestä tunnelmasta. Metsäisestä nurkasta löytyivät kevään ensimmäiset sinivuokot ja valkovuokot. On jotenkin ainutlaatuista saavuttaa pikainen metsäkokemus niin vilkkaalla paikalla. Puiston tasoero vilkasliikenteiseen Kustaa Vaasan tiehen vaimentaa hyvin liikenteen ääniä. 

78134856_846411639107887_824938642035179520_n78359202_518838005639673_4892803778413068288_n78389806_487047875493779_6778882428149694464_n78643735_589059868566305_7020705446444924928_n