Oi Oslo

135
Minulla oli vain muutama tunti aikaa olla Oslossa, ja käytin koko ajan tepasteluun Bjørvikan lahden ympärillä. Oopperatalolla aukeaa häikäisevä avaruus. Valkoisella marmorilla käyskenteleminen muistuttaa jäätiköllä kävelyä, mikä on norjalaisille sydämen asia.  Hienoa, että kaupungin kauniin vuonon rannalla lähellä juna- ja bussiterminaalia on tällainen paikka, jossa voi viettää aikaa katsellen maisemia ja uutta arkkitehtuuria. Ja mikä mukavinta matkailijalle, Oopperatalo ja sen kahvila ja myymälä ovat auki vierailijoille jopa näin esityssesongin ulkopuolella.

Oslo on viihtyisä ja helposti lähestyttävä kaupunki. Arktista maisemaa kunnioittava SALT-projekti saunoineen ja kahviloineen Oopperatalon vastapäätä on myös hykerryttävän mukava ajanviettopaikka. Kun tulin bussilla kaupunkiin etelästä päin, näin jo kaukaa pyramidiin kiinnitetyt lepattavat paidat. Kaarina Kaikkosen omaleimainen työ on nimeltään We Are Still The Same. Tästä kaikesta jäi niin hyvä mieli, että olisi kiva mennä Osloon jo uudestaan.

111112113114115116117118119120122123126131132

Mainokset

Langesund

Matkustin Norjassa parin viikon aikana bussilla, junalla ja autolla. En ole koskaan nähnyt niin paljon Tesloja ja muita sähköautoja kuin Norjan liikenteessä. Norjan automarkkinoilla sähköautojen osuus olikin jo tämän vuoden maaliskuussa 60 % myydyistä autoista. Polttomoottoriautojen myynti pyritään lopettamaan vuonna 2025. Sähköauton käyttäjille on huomattavia etuja, kuten ilmainen pysäköinti ja vapautus tietulleista, mikä on monen kunnan alueella liikkuville suuri menoerä.

Langesund, tuo Ikean ja Jyskin huonekalujen nimistä tuttu rantakaupunki, on tunnin bussimatkan päässä Skienistä. Saavuin ensin rantalaiturille katselemaan merelle, mutta saavuinkin todistamaan museolaiva M/S Rogalandin rantautumista. Alus pysähtyi matkallaan kotisatamastaan Stavangerista Etelä-Norjan rannikkokaupungeissa.

M/S Rogalandin pysähtyminen ei ollut mikään pikkujuttu, vaan paikalle oli kertynyt väkeä. Pormestari piti puheen, samoin laivan kapteeni. Vanhojen merimiesten kuoro esitti merimieslauluja, ja sitten alukseen pääsi tutustumaan.

Kävelin niemen vaelluspoluilla käkkyrämäntyjen katveessa ja sain ihailla majakkaa, idyllisiä puutaloja ja merellistä maisemaa. Iltapäivä oli kertakaikkiaan viihdyttävä ja yllättävä.

082084089096097098099100101102104109

Näin Norjassa – Skien

”Parhaita puolia Norjaan palaamisessa oli juuri se, miten tuntemattomatkin ihmiset tuntuivat luotettavilta, ja se sai minut rentoutumaan.” (Karl Ove Knausgård, Taisteluni – Toinen kirja)

Karl Ove Knausgård vertaa kirjoissaan usein Ruotsin ja Norjan oloja ja ihmisiä, ja kyllä minustakin tuntuu siltä, että tyylikkäissä ja dynaamisissa ruotsalaisissa on jotain vierasta ja epäilyttävää, mutta hilpeät ja riuskat norjalaiset tuntuvat tutuilta ja luotettavilta.

Kymmeneen hitaaseen päivään Norjassa sukulaisten seurassa kuului metsäkävelyitä ja metsälammessa uintia, kaupunkikävelyitä ja merimaiseman ihailua. Eväinä oli Etelä-Norjan mainioita katkarapuja ja kalaruokia.

Tukikohtani on eräs Norjan vanhimmista kaupungeista, idyllinen Skien, Skienselva-joen rannalla sijaitseva Henrik Ibsenin syntymäkaupunki. Kirjailija näkyy kaikkialla kaupungin nimistössä, ja hänen tiukka katseensa vahtii kaupunkia patsaiden muodossa.

081040
042055

049050
Etualalla rantapromenaadin vanhat makasiinit, joihin uudemmat rakennukset sopivat passelisti.

053
Skienissä on kiva jäljittää katutaidetta rakennusten kyljistä ja sisäpihoilta. Viimevuotinen Street art -festivaali toi paljon uusia muraaleja Skienin kaduille.

044
041.JPG
Yhteisötaidetta löytyy myös sisäpihojen kätköistä.

058064065067
Yläkaupunkia koristaa laaja viehättävä puutaloalue, jonka keskeltä löytyy Skienin talomuseo ja juhlapaikka Brekkeparken.

068072073075
Onnelliset ankat uivat keskellä norjalaista idylliä. Tänne tekee mieli palata aina uudestaan.

Yksin syömisen kurjuus ja autuus

Soolomatkoilta minulle ei ole jäänyt juurikaan kulinaarisia kertomuksia tai ruokakuvia. Joskus en edes muista, mitä olen jossain paikassa syönyt, koska tilanteista ei ole jäänyt muistoja. Miksi se syöminen saattaa olla yksin matkustaessa joissain tilanteissa niin hankalaa?

Nälässä en ole ollut, mutta joskus yksin matkustaessa on päiviä, että sitä kävelee koko päivän kaupungilla ja jossain vaiheessa huomaa, ettei ole syönyt koko päivänä mitään. Sopivaa ravintolaa ei meinaa löytyä ja valintaa on vaikea tehdä.

En yleensä mieti, mitä muut ajattelevat, mutta pöytäliinaravintolaan illalliselle meneminen on epämukavaa matkoilla. Maissa, jossa syöminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, seurueitten keskellä yksin ollessa tuntisi itsensä vaivaantuneeksi. En minä kyllä täällä Suomessakaan mene yksin syömään illallista ravintolaan. Kyllä ajatus tuntuisi vieraalta.

Matkalla syön usein museokäynnin ohessa museon kahvilassa. Katuruokakioskit, torit, kauppahallit ja noutoruoka ovat myös tulleet tutuiksi.

034Berliinissä ja monessa muussakin kaupungissa olen saanut nopean ja hyvän lounaan museon kahvilassa.

120Venäjällä ja Virossa mukavan kahvilan listalle kuuluu takuuvarmasti pelmenit ja blinit.

169Katuruoka maistuu kaupunkikävelyllä. Hollannissa saa leivän väliin sillin ohella paljon muutakin.

166Sitten on ne ihanat kauppahallit, joissa saattaa tulla valinnan vaikeus, koska tarjontaa on niin paljon. Rotterdamin Markthalliin on jatkuva ikävä.

012Kunhan taas pääsen Pariisiin, niin nuuskin leipomoita ja juustokauppoja.

046Beshoff’s Bros tarjoaa hyvää ja tuoretta kalaruokaa Irlannissa.

159Lihakaupan antimia Montenegrossa, paikan päällä laitettuna.

Menen tosin silloin tällöin myös yksin ravintolaan ja nautin siitä, mutta joskus taas outouden ja vierauden hetkillä olo ei tunnukaan viihtyisältä ja mukavalta. Joskus ravintolaillalliseen menevä aika tuntuu myös kohtuuttoman pitkältä. Sen voisi käytttää johonkin muuhun. Tällaista kärsimättömyyttä olen yrittänyt vähentää.

Olisi kiva kuulla, millaisia kokemuksia sinulla on syömisestä soolomatkalla. Onko takana onnistuneita ravintolaillallisia ja pitkän kaavan aamiaisia?

Vähemmän kuljettuja teitä

On sunnuntaipäivä ja aurinko paistaa, kissat nauttivat olostaan kuumalla parvekkeella. Avarat puistot ja rantatiet muuttuvat helteen myötä ruuhkaisiksi, kun taas metsäpoluilla liikkuu vähemmän väkeä. Annalan kartanopuiston tammilehto on vehreä ja varjoisa, siellä on polkuja kulkea ympäri ja ristiin rastiin. Nylanderin puisto Kumpulan kampuksen ja Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan välissä ei ole suuren suuri, mutta sielläkin on metsän tuntua kaupungin äänten jylistessä tuonnempana.

Luonnon aistimisella ja luonnossa viipymisellä on jo terveysvaikutuksensa. Ei tarvitse välttämättä edes kävellä saatikka juosta, istuminen ja maleksiminen on hyväksyttävää.

017011015016001002025

Helsingin rantaviivaa kävellen, osa 5

001
Jatkan rantojen mittailua siitä, mihin viimeksi viikko sitten jäin, eli Kesärannasta. Tässä välillä on sen isäntäkin ehtinyt vaihtua. Pidetäänpä ne dronet maassa. Pidin jopa kamerankin taskussa, vaikka kuvaamista ei erikseen kielletty.

006
Tämän päivän kävelyssä korostui rauhallisuus vielä enemmän kuin aikaisemmin. Sumuinen sää kai sen teki. Äänet kaikuvat pehmeämmin ja askeleet tuntuvat mietteliäämmiltä. Maisema näyttää syvemmältä, horisontti kaukaisemmalta.

010
013016024026027029032033
Kesärannasta Torpanrantaan rantaa pitkin kertyi 5 kilometriä kävelymatkaa. Matelu- ja pysähtelytekniikalla aikaa kului lähes kaksi tuntia. Hyppäsin ratikkaan ja ihastelin sen vauhtia, vaunu tuntui kiitävän eteenpäin. Kuuntelin toisella korvalla ihmisten juttelua. Takanani istuvien nuorukaisten mielestä ratikka on aivan turha kulkuväline, koska se kulkee kävelyvauhtia. No ei ainakaan minun vauhtiani!

Fred Vargas: Muistoksi käynnistäsi

kurr

Tämä viikko on Dekkariviikko, ja se on yhtä juhlaa, koska voin tarttua lempidekkaristini Fred Vargasin juuri ilmestyneeseen suomennokseen Muistoksi käynnistäsi. Olen aiemmin julkaissut blogissa jutun Fred Vargasin kirjasta Neptunuksen sauva.

049

Muistoksi käynnistäsi -kirjassa ei seikkaile komisario Adamsberg, vaan Bufo-rupikonnan isäntä Louis Kehlweiler. Koiran jätöksestä paljastunut ihmisen luu johdattaa surman jäljille. Kehlweiler ontuu, mutta yhdistää voimansa Kolmen evankelistan kanssa, joista keskiaikatutkija Marc joutuu lainaamaan jalkaansa ja Mathias kuuloaan ja muuta arkeologista tietämystään. Kirjassa matkustetaan mysteerin perässä Pariisista Bretagnen rannikolle, käydään bistrossa aperitiiviaikaan ja vähän muulloinkin, sillä Kehlweilerin on saatava olut tasaisin väliajoin.

330
Kirjassa on monia vargasmaisia yksityiskohtia kuten vanhat kirjoituskoneet ja turhanpäiväinen iso rakkine, joka syytää arvoituksellisia vastauksia – muistoksi käynnistäsi. Historian ja arkeologian ystäviä hemmotellaan. Fred Vargasin kirjoissa on aina jotain tuttua, mutta myös yllättävää. Tyyli on kepeää vaan ei heppoista, painavaa mutta ei raskassoutuista. Sitä haluaa ahmia, mutta myös maistella viivytellen.

061