Manarola

Muistan hyvin sen hetken, kun näin ensimmäistä kertaa kuvan Manarolasta ja ajattelin mielessäni että tuonne, tuonne minä joskus haluan. Manarolan kylä on siis tämän matkani päämäärä ja huipentuma.

Aamulla satoi. Pieni kevätsade ei haitannut minua, päin vastoin toivoin sen karkottavan turistimassat. En ollut ihan väärässä. Ihmisiä oli virtanaan kaupungilla, junassa, kylän kaduilla ja kujilla mutta tyrskykallioilla ja näköalapaikoilla olin lähes yksin.

Manarolan tyrskyinen ranta houkuttelee myös myrskybongareita, joten synkkä pilvi kylän yllä luo osaltaan tunnelmaa.

Kun nousin ylemmäs rinnettä, saavuin yllättäen hautausmaalle. Uurnalehto sijaitsi näköalatasannetta ylempänä, paikalla josta on kaikkein paras näköala kylään. Vainajia kunnioitetaan täällä arvatenkin näin.

Kun sade vain yltyy, löydän sateensuojaksi kahvilan, josta saan foccacian ja lasin viiniä. Koko matkan ajan olen syönyt katukahviloissa tai pystybaareissa, joista saa herkullisen annoksen ilman kursailua tai hienostelua.

Viinin valutin mukiin ihan itse tynnyristä.

  Liguriasta löytyy juuri ne asiat, joita matkoilta odotan ja kaipaan: Meri, tyrskyiset kalliorannat, vuoret, vanhat idylliset kylät, hyvä ruoka ja paikallinen viini. Tunnen hivenen synkkyyttä tajutessani että huomenna en voi enää tallata Cinque Terren polkuja. Juna vie eteenpäin aamulla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s