Paikan kokemisesta

Matkustaessamme emme koe paikkoja pelkästään katsomalla, vaan muutkin aistimme toimivat tehokkaasti. Makuaisti nyt tulee ensimmäisenä mieleen tärkeänä osana matkaa. Ruoka ja juoma ovat aina tärkeitä, joskus jopa kohokohtia matkoilla.

Hajuaisti tuo muistoja mieleemme yllättävällä tavalla. Tuoksumuisto saattaa laukaista jonkun unohduksissa olleen tapahtuman.

Maantieteilijä Yi-Fu Tuan on esittänyt, että muistot ovat itse asiassa tuoksuista lähtöisin, sillä tuoksut vaikuttavat tunteisiimme paljon syvemmin kuin äänet tai visuaaliset kohteet. Tuan kertoo, kuinka hän, palattuaan lapsuutensa kotiin 23 vuoden jälkeen, ei enää pystynyt kokemaan paikkaa samalla tavalla kuin ennen. Paikka oli säilynyt lähes muuttumattomana, mutta hänen oma havaitsemistapansa oli muuttunut. Vasta haistettuaan vahvan merilevän tuoksun rannalla hän kykeni jälleen heittäytymään uudestaan lapsuutensa muistoihin.

Mika Waltarin kirjassa Suuri illusioni tuoksumuisto yhdistyy lapsuusmuistoon jotenkin sympaattisella tavalla. Pikkupojalle kaupunkiin tuleminen ei tunnukaan pelottavalta, vaan tämä poika kokee kaupungin heti omakseen:

”Kiivetessämme ylös pimeässä, sillä sähkönappula ei toiminut, välkähti mieleeni epäselvä muisto lapsuudestani, jonka kivikäytävän tuoksu oli herättänyt unhoituksista. Olin aivan pieni poika, tulin tädin kanssa maalta, ajoimme ajurilla katua pitkin, aurinko paistoi hyvin kirkkaasti ja hevosen kaviot kopsahtelivat tarkasti määrättyjen väliaikojen perästä kivitykseen. (…) – Ja rappukäytävässä oli sama tuoksu, joka siitä hetkestä lähtien on ollut minulle rakas, sillä se symboloi kaupunkia ja kaikkea tuntematonta.”

Kuuloaistia voi testata matkoilla ollessa. Voi istua vaikkapa alas puistonpenkille ja alkaa kuunnella ympäristöään. Äänimaisemasta erottaa jatkuvien ja tasaisesti toistuvien äänien joukosta yksittäiset äänet. Kertovatko ne jotain tästä maasta, sen kulttuurista, tavoista tai tunnelmasta?

Tuntoaisti, miten liitämme sen paikkoihin joissa käymme? Tunnemme väsymyksen jaloissamme kävelyn jälkeen. Tunnemme katukiveysten epätasaisuuden, kylmän kivilattian, patinan vanhojen rakennusten seinissä. Tunnemme kasvoillamme auringon, sateen, tuulen ja suolaisen tyrskyn.

Yksin matkustaessa näihin asioihin kiinnittää ehkä helpommin huomiota. Yksin ollessaan ihminen aistii ympäristöään avoimemmin. Mutta onko yksin matkustaminen yksinäistä? Olen matkustanut niin harvoin aivan yksin, että en osaa vielä vastata tähän.

Lempikirjailijani, japanilaisen Haruki Murakamin kirjassa Värittömän miehen vaellusvuodet päähenkilö Tsukuru Tazaki vierailee Helsingissä. Pidän erityisesti kohdasta, jossa päähenkilö kokee Helsinkiä eri aistein. Myöhemmin hän pohtii yksinäisyytensä olemusta ja huomaa että hänen Helsingissä kokemansa vieraus ja ulkopuolisuus itse asiassa vähentävät hänen yksinäisyyttään:

”Kello oli jo kahdeksan, mutta taivas ei näyttänyt lainkaan hämärtyvän, kuten Olga oli sanonut. Moni liike oli vielä auki, ja väkeä kuljeksi valoisilla kaduilla kuin päiväsaikaan konsanaan. Kahviloissa ihmiset joivat olutta ja viiniä, juttelivat iloisesti. Tsukurun kävellessä vanhalla mukulakivikadulla jostakin leijui paistetun kalan tuoksu, joka muistutti japanilaisten lounasravintoloiden paistetun makrillin tuoksua. Tsukuru tunsi itsensä nälkäiseksi ja astui kapealle sivukujalle kalan aromia seuraten, muttei onnistunut jäljittämään sen alkuperää. Hänen kulkiessaan kujaa pitkin tuoksu lopulta haihtui (…)

Täällä hän ei kuitenkaan ollut ainoastaan yksin. Hän oli yksin kahdessakin merkityksessä. Hän oli ulkomaalainen ja kaikki hänen ympärillään keskustelivat kielellä, jota hän ei ymmärtänyt. Yksinäisyyden tunne oli eri lajia kuin hänen Japanissa kokemansa, eikä se tuntunut hänestä hassummalta. Kahdessa mielessä yksin oleminen saattoi johtaa yksinäisyyden kaksinkertaiseen kieltämiseen.”

Lukemista:
Anne-Mari Forss: Paikan estetiikkaa
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Mika Waltari: Suuri illusioni