Budapest ja joukkoliikenne

Budapestin kaupunkiin pääsee mainiosti sisälle julkisen liikenteen reittien avulla. Joukkoliikenne Budapestissa on valtavan hyvin toimiva, kattava ja edullinen. Bussit, johdinautot, metro, raitiovaunut, lähijunat ja Tonavan vuorolaivat muodostavat Budapestin julkisen liikenteen.

115

Lipun ostaminen käy parhaiten automaatista, joita on suurimmilla pysäkeillä ja metroasemilla. Kertalipulla matkustaminen käy pitemmän päälle hankalaksi ja kalliiksi, joten kannattaa ehdottomasti hankkia 24h, 72h tai 7 päivän lippu, Budapest-kortti tai joku oman tarpeeseen sopiva sarjalippu. Lipputyyppejä on saatavilla useita erilaisia, joten kannattaa tutustua niihin etukäteen ja valita itselle ja seurueelle sopiva.

Budapestin joukkoliikenteessä alle 6-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat matkustavat ilmaiseksi, ja tämä koskee kaikkia! Pidä mukana kuvallinen henkilötodistus.

062

Sitten kun lippu on taskussa ja mieli avoinna kaupunkiin tutustumista varten, kannattaa kokeilla ainakin seuraavia joukkoliikenteen reittejä:

033

Raitiovaunu 2:n reitti kulkee pitkin Tonavan rantaa Margit-sillalta Petöfi-sillan taakse. Kun matkaan lähdetään linjan pohjoiselta päätepysäkiltä, Jászai Mari tériltä Margit-sillan kupeessa, ensimmäinen nähtävyys on Parlamenttitalo. Sitten Ketjusilta ja Pestin puolella näyttävä Gresham-palatsi, jossa on nykyisin hotelli. Ratikka kulkee Tonavan promenadia, jossa rautakaiteella voi nähdä sympaattisen Pikku prinsessa -pronssipatsaan. Fővám tér on pysäkkisi, jos haluat mennä kauppahalliin tai Vapauden sillan rakenteita tutkimaan.

041

Raitiovaunulinjat 4 ja 6 kulkevat Budan ja Pestin molemmin puolin. Reitti on erittäin sopiva nähtävyyksien ja maisemien katseluun. Linja kulkee Pestin puolella kehäbulevardeilla Szent István körút, Teréz körút, Erzsébet körút, József körút, Ferenc körút ja Margit körút. Budan puolella linjan päätepysäkit ovat Széll Kálmán tér sekä Móricz Zsigmond körtér (linja 6) ja Fehérvári út (linja 4). Ruuhka-aikoina ratikat ovat todella täynnä, mutta niitä kulkee muutaman minuutin välein. Linjan varrelta löytyy Margit-saaren pysäkki. Oktogonin pysäkiltä voi poiketa Andrassy-kadulle ja Üllői útin pysäkiltä on lyhyt matka Taideteolliseen museoon, joka on yksi Budapestin kauneimmista rakennuksista.

298

Budapestin metron linja 1 Millennium Földalatti Vasút (maanalainen rautatie) on Manner-Euroopan vanhin metrolinja. Se otettiin käytöön vuonna 1896, ja se kuuluu nykyisin Unescon maailmanperintöluetteloon. Linjan alkupysäkki Vörösmarty tér on Budapestin keskustan sydän. Deák Ferenc tér on tärkein julkisen liikenteen risteysasema. Metrolinjalla 1 pääset Széchenyin kylpylään, Sankarten aukiolle (Hősök tere), Kaupungin puistoon (Városliget) tai eläintarhaan.

030

Bussit 16A ja 116 kulkevat Linnavuoren ja Szèll Kálmán térin väliä. Bussilla 16 pääsee keskustasta Deák tériltä Linnavuorelle saakka. Linnavuorella voi katsastaa Budan linnan alueen museot ja Kalastajanlinnakkeen näköalapaikan. Samalla reissulla voi poiketa prinsessa Sissin suosikkikahvilassa viehättävässä Ruszwurmissa ja keskiajalta peräisin olevassa Matiaksenkirkossa.

120

Lisätietoja lipuista, hinnoista ja reiteistä Budapestin liikennelaitoksen BKK:n sivuilla  

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Budapest ja joukkoliikenne

  1. Ihan mieletön tuo viimeinen kuva. Todella onnistunut. Olisi kyllä kiva joskus matkustaa Budapestiin. Vaikuttaa hyvin viehättävältä kaupungilta.

    Tykkää

  2. Paluuviite: Budapest | Hidasta matkailua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s