Gagarinilainen hymy

Rosa Liksomin Hytti nro 6 on hitaan matkakirjallisuuden tuore klassikko. Luin kirjan ensimmäisen kerran sen ilmestyttyä vuonna 2011. Päällimmäisenä tunteena silloin oli hienoinen pettymys. Olin lukenut ennestään kaikki Rosa Liksomin kirjat, ja Hytti nro 6:n maailma tuntui jotakuinkin tutulta. Olen pitänyt varsinkin Liksomin novelleista. Muistan myös, että 90-luvun alussa näin Liksomin kirjoittaman TV-näytelmän, jossa oli samankaltainen asetelma tytön ja miehen välillä. Siksi kirjan teema tuntui jollain lailla vanhan kertaukselta. Olin kuitenkin iloinen, kun kirja valittiin lukupiirini lokakuun kirjaksi. Sain nyt syyn lukea sen uudestaan ja testata löydänkö kirjasta viehätystä Finlandia-palkinnon arvoisesti.

012

Kirjassa nimettömäksi jäävä tyttö ja mies, Vadim Nikolajevits Ivanov, joutuvat hyttikumppaneiksi junamatkalla Moskovasta Ulan Batoriin. Mies menee Mongoliaan rakennustöihin, tytölle matkan takana on kauan suunniteltu haave nähdä Ulan Batorin kalliokirjoitukset, ja samalla pako kipeistä ja hämmentävistä ihmissuhdekuvioista Moskovassa.

Kirjan tapahtumien ajankohta sijoittuu erääseen taitekohtaan Nevostoliiton historiassa: kevättalveen vuonna 1986. Kylmä sota on lakipisteessään ja Gorbatsovin aika alussa. Afganistanin sota ja talouspakotteet näännyttävät maata. Uudistukset ovat alkamassa, mutta piakkoin on myös tapahtuva kaikkien aikojen vakavin ja tuhoisin ydinvoimalaonnettomuus Tshernobylissa. Vadim Nikolajevitsin puheet käsittelevät paljon pettymyksiä, jotka vertautuvat Juri Gagarinin kohtaloon. Suurmiehistä ja suurvallasta tulee raunioita. Kylän raitilla makaa sammuneita miehiä, joiden päälle kulkukoirat kuseskelevat.

Yritykseni ymmärtää tätä kirjaa on samankaltaista kuin yritykseni ymmärtää Venäjää ja venäläisyyttä. Matkan tapahtumia ja kuvailuja ei selitetä ja valmistella, ne tupsahtavat eteen kuten pioneeriorkesteri kaukaisessa Siperian kylässä. Oudoista tapahtumista on vaikeaa saada otetta. Välillä tarina tuntuu ankean turhauttavalta, kuin katselisi tyhjän muovipussin kieppumista tundran pakkastuulessa. Välillä taas tulee ilahduttava tuttuuden ja kotoisuuden pilkahdus, kuin kissan kuono, joka pilkistää harmaalta kujalta.

Miehen suusta tulee paljon rivouksia ja törkeyksiä, mutta myös uskomattoman koristeellisia maljapuheita ja huimia tarinoita. Mies hallitsee hyttiä olemuksellaan, puheillaan ja syömiseen ja teenjuontiin liittyvillä rituaaleilla. Tyttö taas hallitsee miestä vaikenemisella ja kieltäytymällä tarjotusta vodkasta, minkä mies kokee hyvin loukkaavana.

vodka-onion  Kuvalähde: www. 1zoom. net

Mies kaivaa laukustaan ruokia, ja hyvin maistuivat tytölle miehen eväät. Tyttö muistelee, miten vaikeaa Moskovassa oli hankkia ruokaa.  Miehellä on varmaan ruuan hankkimiseen omat keinonsa. Hän vaikuttaa olevan rataa nähnyt kadunmies, joka selviää kaikesta. Hytissä humalassa röhnöttävä sika, kaupungilla suojelusenkeli. Sama ristiriita kuin Venäjänmaassa. Julmuus ja rumuus, ystävällisyys ja vieraanvaraisuus vaihtelevat. Välillä miehen kasvoja valaisee gagarinilainen hymy, mikä saa miehen vaikuttamaan pikkupoikamaiselta veijarilta.

Minä pidin satunnaisista kohtauksista radan varren kaupungeissa. Novosibirskissä kauneus ja kurjuus vuorottelevat. Tyttö ja mies ajavat autolla ostjakkien jurtalle. Irkutskissa tyttö ja mies tekevät ostoksia. Tulvavesi peittää puiston ja kaiuttimista tulvii klassista musiikkia. Habarovskissa hotellin ravintolan ovessa on kolme kylttiä: Suljettu. Suljettu päivällisajaksi. Suljettu inventaarion vuoksi. Ravintola on kuitenkin täynnä. Pörrökarvahattuinen nainen siteeraa Tsehovia: Jos rakastat yksinäisyyttä, mene naimisiin.

Joka paikassa tulee vastaan eläimiä: kissoja, apeita koiria, lampaita, rampa hevonen, sairas rotta. Kun Neuvostoliitto jää taakse ja tyttö saapuu Mongoliaan, tapahtumat muuttuvat vielä julmemmiksi ja oudoimmiksi. Ulkomaalaiset eivät saa kulkea mihinkään omin päin, ja tyttö on välinpitämättömän ja tylyn matkaoppaan armoilla. Vadim Nikolajevits osoittautuu tytölle ainoaksi tutuksi ja turvalliseksi tukipilariksi tässä oudossa maassa. He kokevat perinteistä vieraanvaraisuutta paimentolaisten jurtassa. Lopussa tytön ja miehen tiet eroavat, mutta matkakumppanuus sinetöityy liittolaisuudeksi.

gagarin-smile
Kuvalähde: pics-about-space.com

Liksom vangitsee tekstissään toisaalta groteskin neuvostotodellisuuden ja toisaalta slaavilaisen melankolisen runollisuuden näennäisen helposti. Tsehov-viittauksia löytyy kirjan nimestä  ja viimeisistä sanoista. Tällaisen tekstin luomiseen tarvitaan sekä luettua kirjallisuutta että elettyä elämää. Luultavasti teksti on kypsynyt vuosien varrella kirjailijan mielessä ja hioutunut kirkkaaksi. Toisella lukukerralla se kirkastui minullekin.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Gagarinilainen hymy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s