Amsterdamin salaisuus

020

Amsterdamin ensikävijän kannattaa virittää asenteensa pyöräilijöitä ymmärtäväksi, sillä pyöräilijät hallitsevat kaupungin liikennettä. Jalankulkijan pitää olla erityisen tarkkana, ettei kävele pyörätiellä. Ruuhka-aikana pyöräilijöiden määrä ja vauhti saattaa olla jopa päätähuimaavaa. Seuraavasta videosta näkyy miten saumattomasti liikenne toimii, vaikka läheltä piti -tilanteitakin sattuu usein.

Kaikenikäiset ja kaikentyyppiset ihmiset kulkevat pyörällä, ja pyöriä on joka paikassa. Pyöräilijät Amsterdamissa eivät hurjasta vauhdistaan huolimatta käytä useinkaan kypärää. Paikalliset asukkaat ovat kokeneita pyöräilijöitä, ja autoilijat osaavat väistää ja varoa, mutta pakkaa sekoittavat turistit, joiden ajopelin tunnistaa vuokranfirman tai hotellin logoista. Heistä kaikki eivät välttämättä osaa kunnolla edes ajaa pyörällä, tai eivät ole ihan parhaassa ajokunnossa. Niinpä Hollannissa autoa ajavan kannattaa painaa mieleen eräs yksinkertainen liike.

Paras Amsterdamin nähtävyys on Amsterdam itse. Tämä kuulostaa halvalta sloganilta, mutta en osaa paremmin tätä ilmaista.

197

Hollannin kulta-ajalla, 1600-luvulla, kaupankäynti, taide ja tiede kukoistivat. Siltä ajalta ovat peräisin sekä kanavakehä Grachtengordel että kanavia reunustavat talot. Kanavakehän pääkanavat ovat Herengracht, Keizersgracht ja Prinsengracht, joita halkovat ja ympäröivät lukuisat pienemmät kanavat. Talojen ovissa, porteissa ja ikkunoissa on viehättäviä pieniä yksityiskohtia.

024

Myös tulppaanien kukoistus juontaa juurensa 1600-luvulle. Silloin tulppaanin sipuleista tuli niin himoittu kauppatavara, että se synnytti yletöntä keinottelua ja lopulta hintakuplan puhkeamisen.

061

Ainutlaatuinen taidehistoria ja hyvin säilynyt omintakeinen vanha keskusta tekevät Amsterdamista kohteen, jollaista ei näe missään muualla. Kaupungin miellyttävin puoli on mielestäni kuitenkin leppoisa ja rento tunnelma. Amsterdamilaisissa yhdistyy jotenkin pohjoismainen mutkattomuus keskieurooppalaiseen kohteliaisuuteen, ja se tekee paikasta turistille hyvin helpon kuljeksia ja oleskella. Minulle kaupungin genius loci, tunnelma tai henki, on yhdistelmä historiaa ja nykypäivää, sekoitus kaupungin omia ominaispiirteitä ja erikoisuuksia sekä jotain yleismaailmallista ja tuttua. Se on mielestäni Amsterdamin salaisuus, se saa minut viihtymään kaupungissa ja sitä kaipaan tälläkin hetkellä.

029

129111119

Lukuvinkiksi näin tulppaanien aikaan sopii hyvin Deborah Moggachin Tulppaanikuume, josta on hiljattain tehty myös elokuva. Kirja on 1600-luvun tulppaanikeinottelun ja taiteen maailmaan sijoittuva satiirinen romanssi ja jännityskertomus. Ajan henki on tavoitettu tässä kirjassa erittäin hyvin, vaikka juoni tuntuukin välillä olevan sivuseikka.

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Amsterdamin salaisuus

  1. Olipa hurjan näköistä – mutta käsittämättömän toimivaa – tuo ekan videon liikenne!

    Tuo kirja pitäisi lukea, jotta ymmärtäisi paremmin miten se hullu tulppaanikuume syntyi. – Oma puutarhaharrastukseni lopahti kun pihaan ei mahdu enää sipulin sipulia. Ehkä into heräisi uudelleen jos vierailisi tuolla tulppaanien kukinnan aikaan?

    Tykkää

    • Pyöräilyliikenne Amsterdamissa on nähtävyys sinänsä. Missän muualla ei varmasti ole samanlaista! Nyt alkaa olla paras tulppaaniaika käsillä. Keukenhofin puisto on avattu 23.3. ja se on auki 2 kuukautta. Harmittaa etten ehtinyt nähdä tulppaanipeltoja loistossaan, mutta olkoon houkuttimena tuleville matkoille.

      Liked by 1 henkilö

      • Epäilen, että suurin ruuhka keskittyy huhtikuun puolivälin tietämiin. Turisteja on varmasti valtavasti, mutta tilaakin on kolmisenkymmentä hehtaaria. Toukokuun lopulle mennessä tulppaanit jo lakastuvat. Valitsisin itse luultavasti aikaisen aamun autereen joskus maalis-huhtikuun vaihteessa, kun täällä Suomessa ei vielä kuki mikään. Puisto aukeaa aamukahdeksalta.

        Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s