Matkailijoiden määrä on lisääntynyt Unescon maailmanperintökohteissa rajusti, mikä on johtanut siihen, että matkoilijoiden määriä ollaan rajoittamassa esimerkiksi pääsymaksuilla. Myös Suomenlinnan kohdalla on pääsymaksuista keskusteltu, mutta nykyisen tiedon mukaan pääsymaksuja ei ryhdytä keräämään. Suomenlinna on ainutlaatuinen juuri siksi, että se on autenttinen asuinpaikka ja yksi Helsingin kaupunginosista, ei pelkästään matkailukohde.
Matkailijoiden määrän lisääntyessä Suomenlinnan katutilaan ilmestyy yhä enemmän matkailijoita ohjailevia kylttejä. Informaatiotauluja ja aitoja on lisätty, ja se puolestaan vaikuttaa paikan olemukseen. Muuttuuko autenttinen asuinmiljöö museoalueeksi? Paikallisille asukkaille on tietenkin parempi, että turistit kulkevat ohjatusti tietyillä reiteillä, kuin että he vaeltaisivat vapaasti missä sattuu. Turistimassojen aiheuttama kuluma rajautuu myös pienemmälle alueelle.
Olin viime keväänä Suomenlinnassa aistikävelyllä Elävä Suomenlinna -hankkeen tutkijan johdolla. Kävelyyn osallistui Suomenlinnan asukkaita, jotka veivät kävelijät sivupoluille, pois matkalijoille viitoitetuilta teiltä. Asukkaiden puheista välittyi vahva tilan ja paikan taju ja toisaalta kahtiajako asukkaiden ja kävijöiden välillä. Asukkailla on omia kävelypolkuja ja salaisia paikkoja, jotka halutaan pitää rauhassa itsellä. Suomenlinnan asukas kertoi kävelyretkistään, joista hänellä on paljon moniaistisia kokemuksia, esimerkiksi Merisotakoulun saunan lämmittämisen tuoksu, toistuvat äänet mereltä ja ympäristöstä, tietyn värisen levän aiheuttama rantakallioiden liukkaus ja eri kasvien kukinta-ajat.
Pohdinnan pohjana on Tuija Lindin artikkeli Monumentin käytön traditio: Case Suomenlinna julkaisussa Rakennussuojelu ajassa (Icomos Suomen osasto r.y. 2014)
Hidasta haaveilua 