Vietimme perheeni kanssa 25 kesää Unkarissa Székesfehérvárin lähellä sukutalossa. Siihen mahtuu paljon lämpimiä muistoja, muun muassa eräs ihastuttava iäkäs naapurin rouva, joka puhutteli minua ja lastamme, silloista vauvaa, lempinimillä ”pääskyni”, ”suloinen kielonkukkaseni”. Oli turhauttavaa huomata, että suomalainen kieli ei taivu vastaavanlaiseen kaunopuheisuuteen. Unkarin kielen tervehdykset, monet kohteliaisuusfraasit ja nuo runolliset hellittelynimet kuvaavat hyvin unkarin ja suomen eroja; suomi on jostain syystä arkipäiväistynyt. Nykysuomen puheesta ei juuri enää erota Kantelettaresta tuttuja kaikuja, mutta Kanteletar minulle tuli noista sanoista mieleen.
Eipä mene mielestäni,
Eikä muistosta murene,
Armias ihana aika,
Jona lauloin ollen lassa,
Pikku piikana visersin,
Ilolla ihanan linnun,
Leipojaisen leikitsevän,
Tuolla pilvien povella,
Vapaana, vaivatonna.
Freedom for breakfast 